Overture in E-flat – ”Eroica” (2020) orkesterille ja ääniraidalle

Eläköön elämä, akustiikka ja sinfoniaorkesteri! Kymi Sinfoniettan tilauksesta syntynyt Eroica-alkusoittoni (2020) orkesterille ja ääniraidalle on tarkoitettu soitettavasti välittömästi ennen juhlavuottaan viettävän kollegani Ludwig van Beethovenin Eroica-sinfoniaa. Sävellykseni ottaa materiaalikseen sinfonian avaavat, aineellisena kokemani soinnut – toki myös hieman viitaten osan pääteemaan.

Käsittelen tätä Beethoven-orkesterin voimasointua kokemuksellisesti sointina, tuoden 1800-lukulaisen ihanteen nykyaikaiseen, uteliaaseen sävellyslaboratoriooni. Käännän kuuntelukulmaamme Beethovenin sankarillisen maskuliiniseen Es-duurisointiin asteittaisista, ”venyttävistä” ja ”puristavista” frekvenssisiirtoprosesseista tietokoneavusteisesti luotujen orkestraatiotulkintojen kautta sointia itseensä törmäyttäen, toisin sanoen audiokollaasikaanoniin juhlitun säveltäjän taidokkaan sinfonian lukuisista levytyksistä (joista vanhin vuodelta 1924). Näin haluan, paitsi taiteellisesti kommentoiden ruumiillistaa Beethoven-juhlavuotta, niin erityisesti virittäytyä ja kohteliaasti herättää maksimaalista kuuntelunnälkää attacca akustis-yhteisöllisesti kokemaamme esitykseen tästä länsimaisen taiteen keskeisestä mestariteoksesta.

© Jarkko Hartikainen, tammikuussa 2020

Overture in E-flat – ”Eroica” (2020) for orchestra and soundtrack

Long live life, the acoustical and the symphony orchestra! My “Eroica overture” was born from the commission of Kymi Sinfonietta to be performed immediately before the “Eroica symphony” of my colleague Ludwig van Beethoven, celebrating a jubilee year. My composition takes as its material the opening chords of the symphony, chords that I experience as something physical, concrete, material—certainly also touching on the main theme of the opening movement.

Here, I cover this ‘power chord’ of the Beethovenian orchestra as an experiental, phenomenal sound, bringing the 19^th century ideal into a contemporary composer’s curious laboratory. I turn the angle of our listening to these heroically masculine E-flat sonorities from gradual, “stretching” and “compressing” frequency processing to computer-aided orchestrational interpretations of themselves, and finally to colliding the sound itself with itself, that is, in an audio collage of numerous recordings of the celebrated composer’s skillful symphony (oldest recording being from 1924). In so doing my wish, besides from an artistically embodied commentary on a Beethoven jubilee, is especially to tune ourselves into listening to the attacca communally experienced acoustical performance of this central masterwork of Western art.

© Jarkko Hartikainen, January 2020